Takaisin kotona. Ikävä sydämessä.

Torquay on ihana kaupunki: välimeren fiilistä ja mukavia ihmisiä.

Shoppailuvalikoimat olivat huikeat: Burberrystä ja Guessista Topshoppiin ja vielä yksi pikkuinen turistivaatekauppa. Kaikkea huikeutta vielä lisäsi se, että jokaisessa kaupassa oli alennusmyynnit. Upsis. Kaupat tosin sulkivat jo puoli kuuden maissa. Enkä mahtanut itselleni mitään: ostin lentokentältä itselleni 5 Diorin kynsilakkaa n. 33€.

Kaksi viimeistä iltaa olivat yhtä itkujuhlaa, lauantaina sanottiin hyvästit ulkomailla asuville kavereille, ja sunnuntaina suomalaisille Helsinki-Vantaan lentokentällä. Kaikki itkivät ja ihmiset halattiin viiteen kertaan. Matkalaukut saatuamme olimme free to go, kunhan ilmoittautuisimme ensin leaderillemme (en muuten varmasti käytä liideri-sanaa).

Aulaan tulo oli vähintäänkin dramaattinen: maalatut lasiovet liukuivat syrjään, ja vähintään 100 ihmistä tuijottaa ovea, ja toivoo, että oma lapsi tulisi jo. Yrittä siinä sitten paikantaa kyyneleet silmissä omaa vastaanottokomiteaansa. (Ja muuten, se laukku painoi ihan *omavalintainen kirosana*)

Käteen reissusta jäi kasapäin valokuvia, vaatteita, itsevarmuutta, paljon hyviä kavereita, hyviä, ikuisia muistoja ja ikävää.

 

Tärkeää on, että tapaan suurimman osan ystävistäni 4.9. ja yhteyttä on pidettävä.